sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Savustettu nyhtöhirvi kamadossa


Juhannuspäivänä pöydän ääressä oli 11 henkeä. Perinteiseen tapaan lauantaina oli minun ruuanlaittovuoro. Viime vuonna söimme makeaa possua, tänä vuonna söimme savustettua nyhtöhirveä hodarisämpylöiden välissä. Lisänä marinoitua punasipulia ja kaalisalaattia. Ja sen lisäksi vielä tomaatti-mozzarella-salaattia ja edelleen sitä lasten toivomaa italiansalaattia. Lapsille pelkkää kaalia cole slawn tilalla. Lihaa jäi reilusti, cole slaw ja punasipuli menivät kaikki, sipulia olisi mennyt enemmänkin. Hodarisämpylät oli Kanniston leipomosta, parempia ei taida olla.

Hirvi vasemmalla, possut oikealle

3 kg aikuisen hirven paisti

20 ml Worcester-kastiketta
20 ml Coca-Colaa

1 rkl fariinisokeria
1 rkl suolaa
2 rkl paprikajauhetta
1 tl savupaprikajauhetta
½ rkl jeeraa
½ rkl korianterin siemeniä
½ rkl viherpippuria
2 tl kuivattua timjamia

Sulata hirvenpaisti ja anna sen lämmetä niin, että sisälämpötila on vähintään 10 astetta. Poista tarvittaessa kalvot. Sudi lihan pintaan Worcester-kastikkeen ja kokiksen seosta. Sekoita rubin aineet keskenään morttelin kautta ja hiero lihan pintaan. Savusta kamado-grillissä 100 asteessa nelisen tuntia, tai siiheksi että sisälämpötila on n. 66-68 astetta. Käännä lihaa tunnin välein, pidä huoli että ensimmäisen parin kolmen tunnin aikana savua riittää. Minä laitoin aina muutaman kastellun omenapuun kiekon hiilien päälle samalla kun käänsin lihaa. Sumuta tai sudi nestettä tunnin välein samalla kun käännät lihaa. Kun liha on n. 67 astetta, kääri liha tiukkaan folioon, ja jatka lihan paistamista sadassa asteessa kunnes sisälämpötila oli n. 88-90 astetta, aikaa meni toiset vajaa 4 tuntia.

Anna lihan jäähtyä, ja revi se haarukalla lämpimänä, tai jos liha syödään myöhemmin, revi se nyhtöhirveksi jäähtyneenä uunivuokaan. 

1 tlk tomaattimurskaa (400 g)
2½ dl Coca-Colaa
½ dl punaviinietikkaa
2 rkl fariinisokeria
1 Aji Cristal -chili
1 tl cayennea
1 tl jauhettua chiliä

Mittaa aineet kattilaan, pilko chili mukaan. Anna kastikkeen poreilla hiljalleen vajaan tunnin verran niin, että se on vähän sakeampaa. Kaada kastike revityn lihan päälle ja sekoita hyvin. Jos olet tehnyt lihan ja kastikkeen aiemmin, peitä vuoka foliolla ja lämmitä 225 asteessa uunissa puolisen tuntia, tai kunnes se on sopivan kuumaa. Tuolle lihamäärälle olisi pitänyt olla kastiketta ainakin tuplamäärä, mutta hyvin maistui noinkin. Ensi kerralla sitten enemmän.


ps. Vesi oli 16 astetta, aamu-uinnilla 15 astetta.

Ei kommentteja: